Siirry pääsisältöön

Vko 6-iPadit kovassa käytössä

Tervehdys,

mennyt viikko on kulunut suurimmaksi osaksi iPadien kanssa. Käytimme laitteita moneen hommaan ja on mukava huomata että niin oppilaat ja opettajat ovat hiljalleen huomanneet laitteiden mahdollisuudet. Tabletit toimivat monessa työssä hyvin, mutta on kuitenkin muistettava etteivät ne välttämättä riitä kokonaisuudessaan TVT:n hyödyntämiseen opetuksessa. Jossain asioissa niiden käyttölogiikka on todella turhauttava (erityisesti kun yrität lisätä kuvan tekstiin verkosta tai esim. taulukkolaskennassa). Ongelmana on se etteivät tabletit osaa käyttää tehojaan tarpeeksi hyvin esim. multitasking on täysin tyhjä arpa kun tabletit ovat pöydällä. Tietysti nämä ongelmat saadaan ratkaistua, mutta isolle osalle opettajista ja oppilaista jotkin asiat ovat todella haastavia. Otetaan esimerkiksi kuvien lisääminen tekstiin. Kun olet vihdoin päässyt kirjautumaan esim. Google Docsiin tms. huomaat ettei kuvia voi lisätä suoraan verkosta. Tällöin joudut menemään pois ohjelmasta, avaamaan selaimen, menemään esim. CC-searchiin, etsimään kuvan, pitämään sormen oikeassa paikassa hetken, tallentamaan kuvan, palaamaan tekstinkäsittelyohjelmaan, lisäämään kuvan ja sitten pääset lisäämään siihen tekstiä. En täysin ymmärrä miksei ohjelmat osaa käyttää suoraan selainta lisätäkseen kuvia. Samalla täytyy kuitenkin huomioida että tekstinkäsittely tableteilla on kehittynyt todella paljon Word, Docs tai Pages osaavat tehdä monia samoja asioita kuin tietokoneiden vastaavat ohjelmat ja kun oppilailla on tablettien kanssa käytössä näppäimistö (osa oppilaista osaa tosin kirjoittaa tabletilla todella nopeasti) on tekstin tuottaminen hyvin samankaltaista kuin tietokoneilla. Samalla monet ohjelmat/appsit auttavat oppilaita tuottamaan todella hienoja töitä. Book Creator, Explain everything, Canva tai Prezi ovat hyviä esimerkkejä siitä miten voidaan tuottaa erilaisia tekstin/kuvan/äänen/videon yhdistelmiä. Kaiken ei aina tarvitse olla dokumentteja tai powerpointteja.
Olen lukenut muutamissa paikoissa ihmisten turhautumista tabletteja tai appseja kohtaan ja mielestäni siihen liittyy vahvasti kuva siitä että töissä kukaan ei käytä appseja vaan "rehellisiä" ohjelmia. Näiden kommentien kanssa olen osittain samaa mieltä, töitä tehdään nyt näillä "rehellisillä" ohjelmilla, mutta samalla täytyy katsoa tulevaisuuteen. Appsit ovat ainakin osat niistä hieman lelumaisia, mutta ne kehittyvät todella nopealla tahdilla ja niihin lisätään jatkuvasti tarvittavia toimintoja. Itse pystyisin muuttamaan ison osan töistäni jo pelkästään tabletille ja todennäköisesti tulevaisuudessa kaiken. Itseasissa uskon että niin voi moni muukin, kunhan tabletin näyttö on sopivan kokoinen ja siihen saa tarvittaessa helposti näppäimistön kiinni. Sopivat appsit eli ohjelmat ja pystyn tekemään kaiken ja ehkä huomattavasti paremman näköisenä. Tämä muutos tulee näkymään myös monissa yrityksissä ehkä jopa nopeammin kuin uskommekaan. Nykyisin jo esitystyökaluna tabletti on huomattavasti fiksumpi kuin tietokone, kyse on kuitenkin siitä että niitä osataan käyttää oikein.
Täytyy kuitenkin huomioida että itse tykkään käyttää kannettavaa tai pöytäkonetta. Tähän liittyy vahvasti ruudun koko, näppäimistö ja hiiri. Tietokoneet eivät tule poistumaan missään tapauksessa ja niiden käyttöä tuleekin harjoitella kouluissa. Kannattaa kuitenkin tutustua tablettien mahdollisuuksiin avoimin mielin.
Tällä viikolla vietin maanantain Ruskolla. Ensimmäiset tunnit haimme oppilaiden kanssa kuvia eläimistä CC-searchillä. Leikkasimme eläimilta taustat pois ja ne tallennettiin padeille. Kolmannella ja neljännellä tunnilla kertasimme Google Driven käyttöä ja koodasimme Scratchilla. Viimeiset tunnit teimme sarjakuvia Strip Designerillä. Puhekuplien tekstit tehtiin englanniksi. Tiistain ja keskiviikon vietin 1-2. luokkalaisten kanssa. Koodasimme monta tuntia Scrath Jr.lla ja harjoittelimme Google Driven ja Docsin käyttöä tableteilla. Kokeilimme tehtävien tekoa verkkoympäristössä ja opettelimme kirjautumista niihin. Torstaina olin Maskussa auttamassa tulostiemien asentamisessa, matematiikan ohjelmien kanssa ja auttelemassa yleensäkin padien käytössä. Samana päivänä kävin myös tutustumassa Tabletkoulun tarjontaan ja heidän sähköiset kirjansa ovat hyvin mielenkiintoisia. Niiden käyttöön voi nyt keväällä tutustua ilmaiseksi jos ottaa heihin yhteyttä. Sähköiset kirjat voivat toimia hyvin jos oppilailla on omat laitteet, tarvittaessa kirjat saa ladattua myös PDF:nä koneisiin. Perjantain vietin Nousiaisissa ja koodasimme ahkerasti Scratchilla ja Scratch Jr:lla. Kokeilimme myös esikoululaisten kanssa Vektor-nimistä matematiikka ohjelmaa. Suosittelen että alkuopettajat tutustuvat kyseiseen ohjelmaan.
Mukavaa ja rauhallista viikonloppua!

Terv.
Riku

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vk 2, uusi vuosi ja täysi tohina

Hei, lomat on lusittu ja uusi vuosi on alkanut. Ensimmäinen viikko oli täyttä tohinaa ja aloitin sen maanantaina auttamalla alkuun opettajia tulostamisen ja koneiden kanssa. Printterien asentaminen ei aina ole kovin yksinkertaista, varsinkaan langattomien. Lopulta tulostin saatiin toimimaan lyömällä se kiinni verkkojohtoon. Koululta siirryin kertomaan pilvipalveluistamme kuntien kuraattoreille ja psykologeille. Kävimme yhdessä läpi driven käyttöä ja tiedostojen jakamista. Tiistaina pääsin kahteen luokkaan auttamaan oppilaita koodaamisen kanssa. Aloitimme kolmasluokkalaisten kanssa koodaamisen Scratch Jr:lla. Lapsien into koodaamiseen on aivan huikea. Kun hahmo saadaan ensimmäistä kertaa liikkeelle ovat he aivan häkeltyneitä ja puhkuvat intoa. Kivaa hommaa ja opettajat tuntuvat olevan myös innoissaan, kun saavat ensimmäisen kosketuksen koodaamiseen. Keskiviikkona olin yläkoulussa, jossa auttelin opettajia pilvipalveluiden käyttöönotossa ja Tripletin käyttöönotossa. Triplet on hyvä pal

Vko 9- Gafe, koodaus ja Kiky

Hei, mennyt viikko meni tuttujen asioiden parissa. Maanantaina koodasimme Scratch.mit.edu palvelussa ja oppilaat saivat tehtyä pienen pelin. Harjoittelimme myös pienempien oppilaiden kanssa kirjautumista Gafeen ja tuotimme tekstin Google Docsissa. Iltapäivällä teimme kutosten kanssa portfolioita Google Sitesilla. Oppilaat ovat oppineet nopeasti nettisivujen tekemisen periaatteet vaikkemme ole vielä koskeneet koodiin. Uusi Sites on sopivan yksinkertainen palvelu sivujen tekemiseen. Tiistaina keskityimme koodaamiseen ja ensimmäisellä tunnilla jatkoimme oppilaiden kanssa Scratchin parissa. Myös esikoululaiset pääsivät tutustumaan koodauksen maailmaan Scratch Jr:lla iPadien kanssa. Keskiviikkona käytimme muutaman tunnin näppistaiturin harjoitteluun. Kaksi tuntia kului myös sarjakuvia tehdessä StripDesignerillä. Kakkosluokkalaiset saivat tehtyä hienot sarjakuvat äidinkielen kirjassa olevia hahmoja hyödyntämällä. Keskiviikkona pidin myös ensimmäisen Kiky-koulutuksen kolmelle opettajalle Mac

Vko 47, uudet sivustot ja Airserver

Uusi viikko ja uudet kujeet! Tällä viikolla olen jatkanut koodaamista, mutta samalla olen kokeillut muutamia uusia asioita. Ei mitään maata mullistavaa, mutta toivottavasti hyödyllisiä edes osalla käyttäjistä. Ensimmäinen viikon uutuus on Googlen uudet sivustot. Aiemmin Googlen tarjoamia sivustoja tehtiin erillisissä ohjelmassa. Uudet sivut on integroitu suoraan Driveen ja ne luodaan siellä. Sivujen tekeminen on nopeaa ja niistä saa helposti kivan näköisiä, sivut toimivat myös aiempaa paremmin mobiililaitteilla. Tein hanketta varten sivut uudella sivustoilla, ne löytyvät täältä: https://sites.google.com/edumasku.net/digiloikka Toinen "uutuus" oli AirServer. Olen kyseistä ohjelmaa testaillut aiemmin, mutta nyt pääsin käyttämään sitä oikeassa luokkaympäristössä ja se toimi lähes moitteettomasti. Airserverin avulla oppilaat voivat lähettää näyttönsä näkymän suoraan tykille tai ruudulle niin iPadilta, Androidilta, Chromebookilta tai Win-koneelta. Saimme parhaimmillaan tykil